14/06/2022

Järvikalan käsittelystä

Omavaraisuus järvikaloissa on meillä ollut jo kauan arkipäivää. Perheen Kalastajalle on myös kehittynyt erinomainen taito käsitellä kalasaalis helposti ruoaksi valmistettavaan muotoon. 

Kalajauhetta teemme keittiön monitoimikoneen lihamyllyllä  hauesta, mateesta sekä toisinaan kuhastakin. Kalajauhe pakastetaan 500-800g annospusseina. Otan annoksen pakastimesta jääkaappiin sulamaan päivää ennen kalapihvien valmistusta. Seokseen lisään porkkanaraastetta, korppujauhoa, kananmunaa, suolaa ja pippuriseosta sekä rypsiöljyä. 

Pannulla paistamiseen käytän voi-öljyseosta. Pihvien koko ja muoto riippuu paistajan mieltymyksistä. Kun Kalastaja on kokkausvuorossa, kalapihvejä tulee määrällisesti vähemmän, sillä ne ovat kooltaan suuria ja paksuja. Useimmiten minä kiirehdin ehtiäkseni pihvien paistajaksi, sillä itse tykkään paistaa ohuita ja pieniä pihvejä, joita on mukava nauttia myös kylmänä voileivän päällä.

Ahvenet Kalastaja useimmiten puhdistaa nahattomiksi ja ruodottomiksi fileiksi. Ne on helppoa ja nopeaa sulattaa pakastimesta  hetkeä ennen valmistusta. Usein laitan pakastimesta otetun annospussin aamulla vedellä täytettyyn astiaan pöydälle sulamaan. Näin ne sulavat hieman hitaammin ja tasaisemmin.   Pannulla voi-öljyseoksessa korppujauhotetut fileet valmistuvat hetkessä. Terveellistä pikaruokaa.

Jos satun kotijoukoilta kysymään, mitäs tehdään ruoaksi, vastaukseksi kuulen usein "kuha jottain". No, kuhaa sitten. Kalakeitto maistuu aina. Myös madekeitto maistuu talvisin ulkoilupäivän jälkeen. Olemme kokeilleet kirkasliemisiä kalakeittoja, mutta tunnustettava on, että nopeimmin kalakeitto-kattilan pohja paljastuu käytettyäni kermaa liemessä. Voi että se on hyvää!

Muikkua emme nykyisin juurikaan omista verkoista saa, mutta onneksi muikkua saa ostettua niin kiertäviltä kalakauppiailta kuin lähikaupoistakin. Syyskaudella savustusuuni lämpeneekin usein. Onpa kokemusta siitäkin, kun päätettiin ostaa ammattikalastajalta kerralla yli viiden kilon muikkusaalis. Puhdistin muikkuja yhtäjaksoisesti lähes kuusi tuntia. Ihan heti ei tehnyt mieli vastaavaa urakkaa ottaa uudelleen  kontolleni.

Vaikka Kalastaja käsitteleekin saamansa kalasaaliin erinomaisesti ja minulle jää usein vain pakastamisen ja ruoan valmistamisen rooli, unohtuu toisinaan riittävä varovaisuus ruokaillessa. Muutama viikko sitten nauttiessamme paistettuja ahvenfileitä, pääsi omasta mielestäni hyvin pieni ruoto luiskahtamaan ruokatorveeni. Kun kotikonstit eivät irroittaneet ruotoa, minun piti hakea sairaalan päivystyksestä apua. Kun sitten useiden vaiheiden jälkeen jo toinen ruotoa puudutetusta kurkustani etsivä erikoislääkäri sai vedettyä ruodonpätkän esiin, hänen toteamus oli "ei tämä nyt ihan pienen pieni ruoto ollutkaan - ja on muuten ollut iso ahven". Pihdeissänimittäin komeili 2 cm pituinen pätkä melko kovaa kylkiruotoa. Loppu hyvin - kaikki hyvin. Ja kuten hevosen selästä pudonnut ratsastajakin kiipeää uudelleen satulaan, niin tein myös minä: uskalsin jo viikon kuluttua tapahtuneesta herkutella syömällä voissa paistettuja ahvenfileitä.

Näin alkukesästä ahvenia saadaan viikoittain katiskoista. Suurimmat kalat menevät savustusuuniin, pienemmät pannulle paistumaan. Maistuu varmaan muillekin!

08/06/2022

Mitä isot edellä

 


Usein on vaikea havaita samanaikaisesti tapahtumahetkellä, millainen on vanhempien tai kavereiden vaikutus lasten arvomaailmaan ja tapoihin. Perheemme lapset olivat jo ennen kävelemään oppimista konttailleet kesämökin rantanurmikolla ja katselleet, kun Kalastaja laittaa verkkoja valmiiksi ennen niiden nostoa veneeseen ja lähtöä laskemaan niitä. Kun ikää karttui pari vuotta lisää, alkoi veneeseen totuttelu ja pelastusliiveistä tuli luonteva asuste veneilyyn. Tyynellä säällä laskettiin pieni, keltainen vene vesille ja pikkukapu sai turvaköyden varassa opetella veneen hallintaa. Tuolloin pikkusisko jäi haikeana vielä mantereelle katselemaan isonveljen touhuja.

Kun mieheni ja nyt jo edesmennyt isäni veneilivät kesäkausina yhdessä pitkin järven selkää, uistellen ja tarinoiden, saattoi siinä aikaa vierähtää tuntikausia. Me rannalle jääneet seurailimme veneen edestakaista seilaamista järvenselällä. Osa venekunnan tarinoista kuultiin kyllä miesten rantautumisen jälkeen iltanuotiolla, mutta osa tarinoista jäi turvallisesti vesille. Ymmärtäähän sen, kun kaksi sielunveljeä ruokkivat toisiaan tarinoimaan aina vaan lisää. Kalasaalis ei ehkä ollut se ykkösjuttu noilla veneretkillä, mutta kun saalista saatiin, siitä otettiin kaikki ilo irti. Iloiset riemunkiljahdukset kiirivät tyynellä säällä veneestä kilometrien päähän rannoille saakka.


Vaikka järvi on aina kuulunut elämääni, olen joutunut jo kauan pysyttelemään rannalla ja välttelemään aallokon keinauttelemaa veneilyä. Mieheni, siis Kalastaja, jatkoi veneilyä ja kalastusta lasten kanssa. Heidän kasvettua aikuisiksi ja muutettua kotoa, nykyisin kalareissulle veneeseen istahtaa useimmiten vain itse Kalastaja.

Kun poikamme, siis aiemmin mainittu pikkukapu,  asettui aikuisena uudelle paikkakunnalleen, sieltä alkoi pian kuulua kummia. Hän hankki itselleen veneen sekä kalastusvälineet ja aloitti kalastamaan eri välinein. Kuvia kalasaaliista alkoikin pian välittymään meidän puhelimiin ja toisinaan saimme myös etänä opastaa erilaisten kalaruokien valmistuksessa. Voin vain todeta, että lapsuudessa opitut asiat saattavat poikia aikuisiälläkin upeita kokemuksia. Isällä ja pojalla on mieluisia, yhteisiä puheenaiheita, joista seuraa pitkiä puheluja maan toiselle laidalle. Noita kalamiesten juttuja on  mukava seurata myös vierestä.




Peto kävi pyydykseen

Tammikuu 2022 alkoi olla lopuillaan, kun oli jälleen aika tarkistaa verkot. Kalastaja lähti aamupalan jälkeen jäälle. Pariin kertaan seurasin rannalta käsin, miten verkkojen katsastus etenee. Kun Kalastaja sitten lopulta saapui rantaan, punaposkisen miehen kasvoilla hymy ylettyi korviin saakka. Tätähän täytyi mennä lähempää tarkastelemaan. 


 

Suuren ahkion pohjalla rötkötti jättiläinen, joka juuri ja juuri mahtui ahkioon, vaikka sekin on xxxl-kokoa. Ei voinut muuta kuin ihailla, kauhistella ja ihmetellä. Miten tällä kalastuskaudella noita suuria haukia onkin osunut kohdalle jo useampia, kun toisinaan kauden suurin on vain muutaman kilon. No, ukiltani perityllä puntarilla mitattuna haukihirmulla oli painoa yli 15 kiloa ja pituuttakin jopa 115 cm.

Tällaisen pedon paino jään alta vedettävässä verkossa todella tuntuu ja Kalastajan tunne oli jännittynyt, että "mitä täältä nousee". Peto oli pääasiassa päästään kiinni pyydyksessä, eikä se ollut rikkonut verkkoa. Hyvä tuuri sinällään.

Samalla Kalastaja hoksasi, että puhelimen karttasovellukseen on hyvä merkitä verkkojatan paikka, jotta apajakohdan voi kesälläkin tunnistaa ja tarkastella kaikuluotaimen avulla pohjamuodostelmia. Ja niinpä seuraavalla kerralla verkkoavannolla puhelin olikin mukana ja paikan muistiinmerkintä on tehty. 

Mielenkiinnolla odotamme, miten kesäkaudella tuo paikka antaa kalasaalista vai jääkö se vain talvipyyntipaikaksi.


 


 

Kaksin aina kaunihimpi

 


Talvikalastus verkoilla on ihan oma maailmansa eikä sitä kovinkaan moni näytä nykyisin järvellämme harrastavan. Ainakaan pyyntöjen parhaista paikoista ei juurikaan ole nykyisin kisailijoita. Heti säiden alkaessa jäähtyä, Kalastaja seuraa rannalla haikeana järven jäätymistä. Tilanne tarkastetaan muutaman päivän välein. Säätiedotuksissa huomio kiinnittyy yöpakkasiin. Ja vaikka turvallisuus on kovasti puheenaiheena tuolloin, Kalastajan on ihan pakko käydä tuuralla kokeilemassa jäätymistilannetta muutamasta kohtaa ainakin.

Lopulta jäätilanne on riittävä. Kalastaja ja hänen kalastava veljensä lähtevät tallustamaan jäätä pitkin kohti aiempina vuosina hyviä kalasaaliita antaneita selänteitä. Edessä miehillä on rankka duuni, kun verkkojatoja uitetaan ja kävellen vedetään jään alle ja merkitään verkkoavannot muillekin jäällä liikkujille tiedoksi. Väsyneinä ja kuitenkin hymyilevinä he palaavat rantaan urakan suoritettuaan. Pyydysten tarkastaminenkin on fyysistä työtä, joten muutaman päivän välein  se on Kalastajalle melkoinen punttitreeni.

Toisinaan verkosta tulee kalasaalis, josta riittää jaettavaksi useammallekin taloudelle ja silloin kavereiden kissatkaan eivät jää ilman. Talvikaudella 2021-2022 Ahti antoi suuria ahvenia, mutta myös suuria haukia. Verkoissa silmäkoko suureni näiden ansiosta melkoisiksi rei'iksi. No, nyt niitä ei paikkailla vaan se työ jää keväälle, kun jäätilanteen heiketessä kalastus verkoilla päättyy hetkeksi. Kausi jatkuu vielä ja monia kokemuksia on edessäpäin.

15/02/2022

Kaksin veneessä

Kun nuorena parina vuosikymmeniä sitten mökkeilimme appivanhempien mökillä, oli nuorikonkin halu päästä veneellä vesille kova. Ihaillen katsoin niin vakaasti vanerivenettä kuljettavaa nuorta miestä. Hieman jopa pelotti, että osaankohan riittävän hyvin virvelinvapaa heittää ja uudella avokelalla kelata siimaa tasaisesti.

Olin kyllä lapsena aikaa viettänyt mummolassa ja ukin kanssa käynyt pyydyksillä, mutta teinivuosina isä ei omalla mökillämme saanut minusta kalakaveria itselleen. Tuolloin vene oli mielestäni sitä varten, että sillä pääsi soutamaan järvenselällä pinnan yläpuolella näkyvälle suurelle kivelle ottamaan aurinkoa. No, molempien tarpeisiin tervattu soutuvene riitti aivan mainiosti. Muistan kyllä joitakin kertoja meidän perheen pakanneen myös retkivarusteet autoon ja sukulaisperheen kanssa matkasimme Ilomantsin suunnalle, Koitereen rannalle viikonlopun viettoon kalastuksen parissa. Paikalliselta erämieheltä lainattu pikkujolla sai toimia kalastusaluksena. 

Virvelöinnin opettelun kyllä muistan, mutta saaliista ei ole mitään muistijälkeä. Pääasia lienee ollut yhdessä olo ja äidit olivat niin viisaasti pakanneet makkarapaketit mukaan siltä varalta, ettei järvestä saatu saalis riittäisi koko retkikunnalle. Eikä se yleensä riittänytkään. Talvisin käytiin pilkillä ja usein kisoja järjestettiin meidän mökkirannasta käsin. Ja mukavaa oli lapsenakin olla avannolla onkimassa, kun ison järven kalakanta oli runsas ja saalista saatiin.

Kun sitten nuoren mieheni kanssa olimme samassa veneessä, oli selvää, että ”kapteeni käskee”. Ja minä tottelin. Uistimia vedettiin hiljalleen etenevän veneen perässä ja aina silloin tällöin saaliiksi tarttui haukia. Hauki on kala, sanotaan ja niinpä minäkin opin arvostamaan saatuja saaliita. Toisinaan tarkistettiin appeni pyydyksiä ja saatiin nauttia muikkusaaliista. Minusta tuntui, että saalis oli aina runsas, mutta mökkeilevä miesväki oli sitä mieltä, ettei juuri koskaan Ahti antanut saalista riittävästi. No, kalanpuutteessa ei mökkiläisten koskaan tarvinnut olla.

Pikkuhiljaa siirryimme mökkeilemään ja kalastamaan suuremmalle järvelle, jonka rannalle sitten kiinnityimmekin vanhempieni mökin naapuritontille minulle lapsuudesta asti tuttuun rantamaisemaan. Kalastustavat laajenivat virvelöinnistä kalastukseen verkoilla ja katiskoilla.

Vene vaihtui suurempaan, olihan järvenselkäkin 5 kilometriä leveä ja 12 kilometriä pitkä. Ja kun on suuri järvi, myös pyydysten määrä kasvoi vuosi vuodelta. Siinä sitä parisuhde olikin koetuksella, kun piti soutaa tai huovata kapteenin ohjeiden mukaan ja aina meinasi aallokko ohjata venettä soutajaa voimakkaammin. Mutta verkot saatiin aina laskettua ja venekunta rantautui sovussa.


Kun vauhtiin oli päästy, kesäkalastus jatkui syksyisin ja loppuvuosi odotettiin jäiden tuloa ja paksuuntumista, jotta talvikalastuspaikat saataisiin napattua parhailta paikoilta. Tuohon aikaan talvikalastus oli nykyistä paljon laajemman joukon harrastus. 

Ensimmäisiä muistoja lapsuuteni kalan syömisestä on, kun mummolassa ukki tarjosi suolattua pikkumuikkua eli neulamuikkua voinokareen kera. Ei ehkä tuolloin ollut suurin herkkuni, mutta niin vain se nykyisin maistuu – ilman voita tosin. Haikeana muistelen myös sitä, kun nyt jo edesmenneet appivanhempani kotimatkallaan mökiltä toisinaan poikkesivat meille ja tuomisina oli sankollinen hopeakylkisiä muikkuja. Oli siinä nuorelle lapsiperheelle herkkuja kyllikseen!



14/02/2022

Elämää kalajuttujen keskellä

Tarinoita ympärivuotisesta kalastuksesta sisävesistöllä, itäsuomalaisella  suurella järvellä. Tarinankertojana harrastelijakalastajan vaimo, sillä kuulen parhaimmat kalajutut heti tuoreeltaan ja lisään tarinoihin hieman omianikin vuosikymmenten kokemuksella.


Kalastus on aina kuulunut tavalla tai toisella järven rannan asukkaiden ja mökkikansan elämään. Kesät. Talvetkin. Ainakin meillä, Kalastaja itse hoitaa niin pyynnin kuin saaliin siivouksenkin, yhdessä hoidetaan pakastus ja valmistus ruoaksi. Nuorempana itsekin osallistuin aktiivisesti kalastukseen, mutta jo vuosia olen pysytellyt tukevasti rannalla, tasaisella maaperällä.


Lähes jokaiselta pyyntireissulta syntyy tarinoita kokemuksista. Osa niistä päätyy edelleen kerrottaviksi legendaarisiksi saaliskertomuksiksi, osa jää pian unholaan uusien tarinoiden syntyessä. Tässä blogissa kerron niistä jokusen sinullekin. 




 

Kalastustarinoita itäsuomalaisella järvellä